TUNTURILATU - ERÄTAITOJA JA ELÄMYKSIÄ
Tunturilatu ry on Suomen Ladun jäsenjärjestö, jonka Lapista innostuneet retkeilijät perustivat jo vuonna 1946 valtakunnalliseksi yhdyssiteekseen. Sillä on noin 2 600 jäsentä ja 16 tunturikerhoa eri puolilla maata.
Aktiivisesti Tunturiladun kerhotoimintaan osallistuva jäsen oppii näkemään Lapin entistä avoimemmin silmin. Kerhoilloissa voi oppia erätaitojen lisäksi monenlaista uutta Lapin-vaeltajan ympäristöstä – Lapin luonnosta ja saamelaiskulttuurista.
Kokenut vaeltaja löytää Tunturiladusta muita tunturituulien ahavoimia kairojen kulkijoita, joiden kanssa voi vaihtaa kokemuksia tai vaikkapa lyöttäytyä yhteen sitä pitkään haaveiltua kaukovaellusta varten.
Aloittelevalle retkeilijälle Tunturilatu tarjoaa turvalliset mahdollisuudet päästä Lappiin vaeltamaan. Tunturikerhot järjestävät kursseja erätaidoissa, ja kerhojen ohjatuilla vaelluksilla voi hankkia ensimmäiset elämykset Lapin erämaaluonnosta – niin kesällä kuin talvellakin. Retkeilyn ja luonnossa liikkumisen perustaitoja opetellaan myös viikonloppuretkillä ja kerhoilloissa.

Alueelliset tunturikerhot järjestävät erilaisia tapahtumia ja vaelluksia, jotka ovat avoimia kaikille tunturilatulaisille. Tapahtumiin voivat tulla tutustumaan myös muut retkeilystä ja ulkoilusta kiinnostuneet. Kerhojen yhteyshenkilöiltä voi tiedustella osallistumisesta esim. vaelluksiin.